30. elokuuta 2016

Tyttövauvan syntymäpäivä

Tämä aamu valkeni kauniina, aurinkoisena, tyynenä. 
Kuudelta soi kello ja samalla soi puhelinkin.
Mummu kutsuttiin tärkeään tehtävään pikkupojan hoitajaksi.
Malttamattomina olimmekin odottaneet tätä hetkeä, 
joka antoi odotuttaa itseään. <3

Aaro Vatasen runon säe on puhutellut odotuksen viimeisissä pitkissä päivissä:

"Luoja tiesi jo aamussa aikojen
tämän lahjan syntymäajan,
hän kirjoitti kirjaan päivän sen,
myös päivien määrän ajan."

Näinä päivinä mieleni on ollut herkkänä ja  ajatus lähellä odottavaa äitiä.
Vain äidit tietävät, tuntevat syntymän ihmeen,
sen kaiken kauniin ja raastavan mitä siihen liittyy.
Sanoinkin miniälleni, että  äitien ajatukset ja kaikki taivaan enkelit
ovat hänen lähellään siellä.

 

"Vastasyntyneen silmissä
aamun valo.
Korvat kuulevat kuiskauksen:
olen odottanut sinua."

💜

Elämänlanka versoo.
Tervetullut, odotettu pienokainen
liittyi sukuumme, sukupolvien ketjuun,
tyttäreksi,  siskoksi, lapsenlapseksi, lapsenlapsenlapseksi, rakkaaksi.
Iloksi.

💜

"Tästä lahjasta, kehdossa, iloitaan,
sen onnen kanssanne jaamme.
Ja taitoa pienoista kasvattamaan,
Jumalaltamme pyytää saamme.

Rakas Jeesus, ystävä lapsosten,
tämä pieni syliisi sulje.
Hänen kanssaan kädestä pitäen 
läpi elämänvaiheiden kulje."



Elämänlahjasta kiitollisena, onnellisena

Kaisu-mummu


28. elokuuta 2016

Elokuun lopun valokuvia, tuokiokuvia, mielikuvia, muistojen kuvia

Elokuun viimeinen viikonloppu painui varmaan useimpien mieleen ja muistoihin Rauli -myrskyn  tiimoilta. Myrsky oli sellainen, että en moista muista kokeneeni mökillä tähän aikaan vuodesta. Puut taipuivat koko komeudessaan ja tuulen ujellus oli jotain käsittämätöntä.  Oli ihana seistä meren rannalla katsomassa veden valkoisina harjapäinä vellovaa liikettä ja kuunnella aaltojen voimakasta pauhua. Oma pienuus luonnon voiman rinnalla kävi jälleen toteen konkreettisesti koettuna! Kesän muuttuminen syksyksi on väistämättömästi käsillä!


Tämä viikonloppu painui mieleemme myös mieheni ja hänen serkkunsa iloisena jälleennäkemisenä. Viime helmikuussa näimme "etelän serkun" Helsinki -reissullamme ja silloin jäi korviime soimaan sanat "tavataan". Hieno homma, että hän ajeli nyt ystävänsä kanssa tänne meidän luokse nämä 600 meitä toisistamme erottavaa kilometriä. Tänä viikonloppuna serkukset kuroivat umpeen menneitä vuosia ja kasvoivat hetken matkaa yhdessä muistojensa ja heitä yhdistävien asioiden saatossa.




Nautin suunnattomasti näiden itselleni tavallaan ventovieraiden ihmisten rentoudesta ja  sydämellisyydestä. Siitä, että heti "hyvän päivän" -kädenpuristuksesta tunsin luottamuksen ja avoimmuuden sekä vuorovaikutuksellisuuden pohjan, jolle oli helppo rakentaa tämä yhteinen viikonvaihde. Lisävahvistusta  kesäkauden päättäjäisiin toivat  mieheni veli perheineen ja meidän lapset, joita kävi savusaunomassa. Lapsistamme yksi veisteli, että hän on ihmetellytkin, että eikö sitä sukua meillä ole vai piillotellaanko niitä meiltä vai meitä heiltä. :)
Tällaiset serkkuvierailut kun ovat harvinaisempia juhlahetkiä! <3

Mieheni ja hänen serkkunsa äidit olivat aikanaan läheiset sisarukset. Serkut eivät kuitenkaan välimatkasta ja käytännön seikoista johtuen saaneet mahdollisuutta tutustua toisiinsa.
Siksi olikin hieno juttu, että tämä vierailu toteutui.  <3

Sukupolvien välillä virtaa perimää, niin henkistä kuin fyysistäkin. Minusta sukupuuta kirjatessa nimi- ja aikatietoja mielenkiintoisemmaksi  nousee samannäköisyys, tietyt vahvat piirteet, sanonnat, tavat ja tottumukset, jotka kulkevat suvussa vahvana perinteenä.  Meilläkin on kullakin oma historiamme, josta polveudumme, johon tukeudumme.
Sen tässäkin iloisessa tapaamisessa saimme nähdä. Tämä oli konkreettista sukututkimusta ja toisiin tutustumista, jonka aloittaminen myöhään on parempi kuin ei milloinkaan. Tiedonsiivu sieltä, toinen täältä paikkaa oman elämän historian kirjoitusta. Avaa näköalaa siihen, mitä oli ennen meitä, miten ja miksi minusta ehkä osaltaan tuli tällainen kuin olen.

Mieheni äiti ja hänen sisarensa kulkivat hopeisina lankoina mukana tässä viikonlopussa,
 ajatuksissa, sanoissa.
<3 <3
 He olisivat iloinneet tästä muisteluhetkestä.
Heillekin tämä poikien tapaaminen olisi ollut merkittävä asia.



Iltaisin usva sulkee tienoon kevyeen huntuunsa kuin huomaamatta.
Samalla tavoin syksy kulkee pihapiirissä laskien vähitellen oman värikkään viittansa.
Kesä hiljalleen kypsyy. <3

Näissä ajatuksissa tänään.
Uuden viikon kynnyksellä.
Syysauringon varjoja venytteleviä säteitä Sinulle!

-Kaisu-













21. elokuuta 2016

Viikonlopun kuulumiset mökiltä; emalivateja,hirsiä, kiireetöntä yhdessäoloa


Tänä viikonloppuna meillä oli viisi pientä yökyläläistä 
ja sitä myöten ihanan eläväistä seuraa ja  menoa.


Lauantaina ilma oli suorastaan paahteinen ja sitä seurasi kova ukonilma ja vesisade.
Sain taas yhden kauan kauan, sanoisinko 20 vuotta, haaveissa olleen jutun toteutettua mieheni suosiollisella avustuksella (= hän teki sen).
Nimittäin harmaantuneesta laudasta hyllyn vanhoille emalivadeille vanhaan pihasaunaan. 


Olin ajatellut tehdä muutaman betonijutun.
Ehkä oli kuitenkin parempi, että betonisäkki unohtui toiseen autoon. 
Meillä oli ilman sitäkin paljon touhuttavaa lasten kanssa.

Käytiin maistelemassa puolukoita ja todettiin, että  viikko saa vielä poimimiseen mennä. 
Isoja ovat ja niitä on paljon ihan pihan vieressä olevassa metsässä.
Kaatosateen aikana lapset kokoontuivat pöydän ääreen piirtelemään.
Siinä he keksivät ja piirtelivät omia pelejään ja lopulta pappakin meni mukaan kertomaan omia piirrettyjä satujaan. Aika kului kuin siivellä siinä ja sitten taas päästiin ulkotouhuihin. 


<3 <3 <3


Tänä aamuna oli epävakaista ja pötköttelin lasten kanssa pitkään tuvan lattialla.
Katselimme kattoon ja tutkimme kattohirsiä.


Juttelimme, miten ne on kaadettu aikanaan 1950 -luvulla metsässä,
 kuljetettu pihapiiriin ja vestetty kirveellä.
Lapsia kiinnostaa tunnetusti se millaista oli ennen. 
 Kerroin lapsille, miten ennen vanhaan on nukuttu tällaisissa siskonpedeissä yhdessä lämpimästi ja aamulla keräätty petuukset pois. 
Meillä oli ihana kotoinen hetki siinä. 

Sisarussarjan nuorimmainen oli eka kertaa yökylässä mummulassa 
ja aivan ihanan reippaasti touhusi ja porukan mukana meni. 
Ja molemmat, ruoka ja uni maittoivat kaikille! <3


Pieneltä mieheltä oli unohtunut takki.
Mummun kaapin kätköistä varavaatteista löytyi lämmikettä, pikkuisen reilunkokoinen;
minun hänen isälleen 90 -luvulla ompelema tekonahkatakki.
Siinä pyörittelin sitä aikani.
Kolme takkia ompelin ja housut tästä materiaalista. 
Ja paljon muuta...
Silloin tuli ommeltua, kun lapset olivat pieniä. 
Se oli sen ajan henkireikä, näkyvän tekemistä, harrastusta...

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tämmöistä touhuamista,
tällaisia ajatuksia tällä erää! 
Ihana viikonloppu kaikkinensa!




Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!
Elokuu alkaa olla lopuillaan,
sadonkorjuun aika niin kuin tuossa v.1943 vuoden Kotilieden kansilehdessäkin. <3

-Kaisu-

18. elokuuta 2016

Makuuhuoneen pikatuunaus

Alkuvuodesta tapetoimme makuuhuoneemme.
Sen jälkeen siirsin  kuistilta jo häädön saaneet pöydät meidän yöpöydiksi
ja laitoin kummallekin vanhat, erilaiset pöytälamput lukulampuiksi entisen seinälampun sijaan.
Yöpöytä ja lamppu -malli tuntui hyvältä.
Alakerran ison rempan jälkeen into kuitenkin jotenkin lopahti ja homma jäi ns.vaiheeseen.


Elokuisella kirppisreissulla tykästyin retrolamppuihin, jotka ostin.
Kellastuneet varjostimet antoivat potkua tähän huoneemme pikatuunaukseen. :)

Remontin yhteydessä puhuimme sängyn maalaamisesta, mutta se on kuitenkin jäänyt tekemättä.
Olin jotenkin kyllästynyt tuohon päätyyn ja 
kävin katselemassa pehmustetta ja kangasta, jolla päällystäisin sen.
En kuitenkaan löytänyt etsimääni.



Eräänä iltana nakkasin Pentikin torkkupeiton päädyn päälle.
Se näytti aika kivalta ja äsken ompelin sen sitten pussiksi ja viritin hakaneuloilla kiinni.
Siinä se nyt saa olla parempaa vaihtoehtoa odotellessa
-ja saattaa se toki  jäädäkin siihen. :)

Valkeat kirppikseltä löytämäni tyynynpäälliset ovat myös puuvillalankaa,
joten pääty ja tyynyt ovat nyt samaa materiaalia...


Helmikuussa Helsinki -reissulla HM -kodin osastolta ostamani
 kirkkaat vetimet laitettiin vihdoin paikalleen.
Ne sopivat kivalla tavalla kuluneeseen yöpöytään, varjostimiin sekä kattolamppuun.



On siinä nyt valkeutta kerrakseen,
mutta eiköhän ne jo meilläkin menesty pätkän matkaa.

Tämä projekti ja "Sweet dream" on nyt hyvässä vaiheessa.
Hyvällä mielellä lähden elokuiseen aurinkoiltaan ruohon leikkuuseen!

-Kaisu-


14. elokuuta 2016

Lapsuuden mökkimaisemissa

Vietimme viimeiset kesälomapäivät järven rannalla
lapsuuden kesien mökkimaisemissa.
Se olikin ihana päätös kesälomalle.
Tervetullut tauonpaikka edellisen täysin aikataulutetun viikon jälkeen. 💛

Serkkuleirin jälkeenhän me kävimme to-pe Enontekiöllä poikamme valatilaisuudessa,
 lauantaina vietimme jääkärin ja kihlattunsa kihlajaiset mökillämme 
ja sunnuntaina olimmekin jo rippijuhlassa.
Välillä on vähän säpäkämpää, mutta niin vaan siitäkin rupeamasta selvittiin! :)

Emme käyneet viime kesänä lainkaan täällä kotiväkeni mökillä
ja siksikin tämä mökkiloma tuntui erityisen tärkeältä minulle.
Menomatkalla jäin kylälle ja lenkkelin loppumatkan,
sillä halusin kulkea mutka mutkalta tämän tutun mökkitien ja sen maiseman.
Halusin kokea täysin siemauksin sen kaiken, mitä se minulle antaa tänä päivänä,
minkälaisia tunteita ja ajatuksia se herättää.

Kertailin siinä matkalla muistoja vuodelta 1971,
jolloin vanhemmat ostivat tämän rakkaan kesäpaikan.
Olin ollut kesäleirillä ja en tiennyt missä  mökki on.
Isä neuvoi minua pyöräilemään leirintäalueen jälkeiselle hiekkamontulle odottamaan.
Isolla pyörällä seisaalten poljin sen matkan, kahdeksan kilometriä.
Äiti ja isä taittoivat matkan kahden pienemmän sisarukseni, 
eväiden, vaatteiden ja juomaveden kanssa.
Joskus äitillä oli pyykitkin mukana, koska meillä oli kotona ruosteinen vesi. 
Pari kesää kuljimme mökillä viikonloppuisin pyörillä
Sitten äitini hankki ajokortin ja meille ostettiin auto, upouusi Fiat 600.
Oi aikoja! Voi sitä uutteruutta ja tekemisen sekä menemisen määrää! 💕


 

Tällä lomasella sunnuntaina mennessämme oli kaunis ilma.
Mieheni meni hetimiten virvelöimään kahden nuorimmaisemme ja pojanpojan kanssa,
 jotka olivat mukanamme.

Minä istuin rannassa pitkään.
 Katsoin ulapalle,
ihailin pilvien kulkua, värejä, muotoja.
Muistin koululaulun "Minne käy tuulen ilmassa tie..."
Siinä puhutaan pilvistäkin.



Kaikki tuntui olevan kuin ennen, mutta ei kuitenkaan.
Tällä rannalla ei enää käyskentele isä.
Meidän perheen menneitten kesien vilinä ja vilske on laantunut.

 

Katselin oman elämäni ulapalle, elämänkaarelleni.
Keskikohta on taittunut.
Ei ole pientä kiveltä veteen molskahtamassa, vettä henkeen riipaisemassa.
Ei kuulu kokoaikainen 'äiti, äiti'...
On aikaa pysähtyä, ynnätä asioita,
muistella menneitä, miettiä olevaa, haaveilla tulevasta.
Sanoa ne ääneen, kirjoittaakin ja näin jakaa nämäkin ajatukset lapsille, lastenlapsille.



Tällä rannalla, tässä miljöössä on lapsuuden kesien muisto.
Touhuaminen yhdessä vanhempieni ja sisarusteni  kanssa yhdessä.
Mökin laittoa, risusavottaa, arkiaskaretta.
Paljon aurinkopäiviä,
mutta joskus toki pilvet roikkuivat alhaalla ja vaahtopäät löivät.

Lämpiminä muistoina mielessä saunominen  ja uiminen.
Saunamakkarat sekä mehulimsa, jota lauantai-illan herkuksi sekoitettiin.
Kesävieraat. tutut ja sukulaiset, joita vanhemmat kutsuivat kylään.
Isä oli tehnyt  kaivonrenkaasta "kylmiön", jossa ruoat säilyivät jonkin aikaa.
Muistona sekin siinä metsän reunassa.

 

Vänkkyrät koivut muistuttavat siitä tiheästä pajukosta
mihin tämä mökkimaisema rakentui ja mihin nämä koivut ovat kasvaneet.

Tällä lomalla elin uudelleen sitä, mitä kesä kesän jälkeen olen saanut  ja halunnut kokea. 
Tällä mökillä on aina kesä, sillä siellä käydään vain kesäaikaan.
Mökin tuoksu, kantovesi, esineet vuosien vuosikymmenien takaa puhuvat omaan tarinaansa. Tutut tavat ja tottumukset, jotka siirtyvät eteenpäin sukupolvelta toiselle.
Mökin kirjoittamattomat säännöt! ☺


Takka antoi suloisen lämpönsä nytkin epävakaisiin sadepäiviin
ja siellä mökin lämmössä koko konkkaronkka nukuimme suloiset päikkärit ja syvät yöunet.
Illan myötä laskeutui mökin ylle jo syvä hämärä ja mieluinen rauha.


Mökin sauna lämpiää parilla pesällisellä ja järvi tarjoaa ihanan vilvoituksen. 
Tiskaaminen järvimaisemassa tuntuu huikealta elämykseltä,
jota se arvatenkaan ei aina lapsuudessa ja nuoruudessa ollut.
Puucee tuntuu olevan lähempänä kuin koskaan, vaikka samalla paikalla se könöttääkin.

 

~~~~<3~~~~
 
Aika kultaa muistoja niin kuin ilta-aurinko nämä mökkitien reunan puut.


Täällä kotimökillä pysähdyn aina sen asian ääreen, 
että jokainen puurtaa aikansa,
menee ja tekee, jättää jälkensä niin paikkoihin kuin sydämiin.
Mutta se muisto voi olla hyvin merkittävä, pysäyttävä,
jos siinä on rakkauden sivumaku. 


Tästä pysähtymisestä,
muistoissa viivähtämisestä  ja syvien tunteiden kokemisesta,
 oli ihana ajella kotia
ja valmistautua koulun sekä työn alkuun.
Ilmassa oli jo aavistus syksyä.



-Kaisu-




9. elokuuta 2016

Elokuun yhdeksäs


Kukkaset  kantavat vielä kesän iloa ja väriä
mutta ilmassa on auttamattomasti aavistus syksyä.
Viileys, viljan tuoksu, muuttolintujen parvet,
aamukosteat nurmet, pensashanhikin keltaiset pienet auringot.

~~~~~~~

Minua puhutteli tänään tämä yksinäinen kukkija,
päiväni ilahduttaja tuossa mökkipihan reunassa.

Pienen hetken se siinä  ilahduttaa,
sininen kukkija,
  kunnes tuuli puhaltaa sen  yli ja sitä ei enää ole.
Keltaiset syksyn lehdet peittävät sen.
Siihen se maatuu. 💙



Aavistus syksyn tuntua oli ilmassa 29 vuotta sittenkin.
Se sama tunnelma välittyy aina tähän päivään,
tuntuu tässä päivässä.
Kertautuu vuodesta toiseen muuttumattomana,
lähtemättömänä muistona.

Heräsimme silloin kylmään, epävakaiseen  elokuiseen aamuun.
Päivää myöten ilma selkeni, aurinkokin paistoi.
Olimme onnellisia uudessa kodissamme.
Kun illan varjot venyivät puutarhassa oli yllättävien jäähyväisten aika.💙


Tänään on useampaan kertaan mieleeni palannut runon säkeet:

'Pyhä, niin kuin kiinnymme täällä rakkaimpiin. 
Pyhä liiaksi, jotta sen pitää vois ja tuskatta kerran antaa pois.
Suru lahja on  hinnasta rakastaa ja harva voi välttää sen velkojaa.'








8. elokuuta 2016

Lastenlasten serkkuleiri

Blogipäivityksen aika.
Hetki menneen viikon ajatusten ynnäämiseen. ☺


Kutsuimme lapsenlapset mökille neljännen serkkuleirin merkeissä.  Tantereet tömisivät ja ilma oli sakeanaan jälleennäkemisen sekä yhdessätouhuamisen iloa. Mukana oli kahdeksan serkkua, joista nuorimman,  4-vuotiaan synttäreitä juhlimme leirillä.
Meidän nuorimmaiset sekä vävy pikkutytön kanssa olivat isosina ja yhdessä hoiduimme päivistä ja arkiaskareista hienosti.

Päivät sujuivat pitkälle lasten omien leikkien myötä ja se onkin parasta. Linnunpesäkeinu, leikkimökki, kauppaleikki ja puuhevosten hoitaminen olivat ykkösjuttuja. Vasaroiminen oli taas niin tyttöjen kuin poikien mieleen. Poliisi ja rosvo-leikissä serkukset kirmasivat pihapiirissä ja Volvon perä oli välillä täpösen täynnä rosvoja. ☺
Meidän nuorimmaisen johdolla osa lapsisya keräsi mustikoita
 ja perkasi niitä piirakkavärkiksi. Ja jäi niitä vielä pakkaseenkin. ☺





Tytöt tykkäävät maalaamisesta ja ohjatustakin touhuilusta. Kokeilimme sokerivesimaalausta ja teimme myös betonitontut heidän kanssaan. 

Sää suosi tällä kertaa aikalailla.
Ukkoskuuroja saimme ja niiden myötä pohjaa hyville sääkeskustelluille.
Kävimme uimassa läheisellä uimarannalla.
Tuuli oli kova ja aallot sen mukaiset. 
Dyynien välissä oli kuitenkin suojaisaa leikkiä ja syödä eväitä.



Illalla talon hiljennyttyä ja poikien kavuttua papan johdolla aitan vintille kiertelin pihalla.
Pikkutyttöjen keräämä kimppu kaunisti tuvan pöydällä.

Pohdiskelin sitä, mitä lapsille jää mieleen näistä päivistä, tästä paikasta.


Mietin isovanhemmuutta.
 Tätä tehtävää, jota saamme lastemme rinnalla ja lastenlasten kanssa tehdä. 
Toivomme, että nämä päivät kannattelevat heitä tulevaisuudessa. Että he tuntevat kuuluvansa sukupolvien ketjuun ja tietävät oman arvokkaan paikan siinä. Ettei heidän koskaan tarvitse tuntea olevansa yksin tai juurettomia.

'Jaksattekohan te vielä pitää serkkuleiriä toisena kesänä',
 kysyi tuleva ekaluokkalainen meiltä, kun istuimme savusaunan portailla.
Kysyin, mistä moinen tuli mieleen.
'No, kun on paljon työtä tästä. Valokuvien ottaminen ja sen serkkuleirikirjan tekeminen.'

Niin. Mutta nämä kolme päivää vuodessa me toivon mukaan jaksamme.
Vävy  lupasi auttaa tulevinakin kesinä, jotta perinne säilyy!
Pakkaan nimikkokupit puojin hyllylle ensi kesää odottamaan.



Kirjoittelin näitä lapsuuteni kesien sijoilla, kotijärven rannalla.
Täällä koen todeksi sen,
mikä merkitys lapsuuden kokemuksilla ja elämyksillä on.
Ne eivät koskaan häviä ja ne kultaantuvat aikojen myötä entisestään.

-Kaisu-






2. elokuuta 2016

Piikkilangasta väännettyä

Muistin tänään, että lupasin kynttelikkötuunauksen yhteydessä vilauttaa näitä piikkilanka-askartelujani. Nappasin tänään muutaman kuvan tuolta mökin pihapiiristä.

Tämä meidän piikkilanka on aika haurasta, mutta olen tullut sinuksi sen kanssa ja saanut sitä väänneltyä ja käänneltyä mieluisaan malliin. Isot pojat pitävät minua vähintään hassuna ja joku kysykin, että eikö ole muuta tekemistä. Ei ole tämän tärkeämpää tällä kertaa vastasin. ❤  Aina ei kaikki ymmärrä kaikkea eikä tarvitsekaan. Minä kuitenkin koin tämän kivana erilaisena haasteena ja tykkään näistä.

Tervetulokranssi  tienreunassa on minun ensimmäinen piikkilankakranssini ja on jo useamman vuoden vanha.


Puojirakennuksen neljään oveen tein tänä kesänä samankokoiset kranssit.
Koristeet ovat vielä hakusessa...



Olen tehnyt myös perhosia ja palloja.
 Yksi perhonen lensi aitan sinälle ajanpatinoiman hetekan viereen ja 
pallot roikkuvat humalan seassa.


Lankaa on vielä metsän reunassa.
Ehkäpä minä vielä jonakin päivänä haen sieltä kiepin,
 laitan paksut hanskat käteen ja aloitan taas...

-Kaisu-