31. toukokuuta 2015

"Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen"



Elin tänä aamuna todeksi suvivirren sanat
"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen,
kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen..."

Kun aamukankeat jäseneni eivät suopuneet juoksuun,
minä kuljin pitkin ojanpenkkoja 
ihastellen, ihmetellen luonnonkukkien kauneutta ja herkkyyttä.

Kuljin katse maahan luotuna ja kännykkääni taltioin aamun kukkijat.
Pikkuisen hailakoita näistä kuvista tuli, mutta näette ainakin kukkien moninaisuuden. :)






Mesimarjan kukat liitin ajatuksissani iltapäivän kastejuhlaan,
pienen tyttövauvan juhlaan.
Rentukoiden syvä keltainen olkoon päivänpaiste hänen elämänsä päiviin.






Kullakin kukalla on oma aikansa ja paikkansa kesän kiertokulussa. 
Osa voikukista oli jo hahtuvavaiheeseen siirtymässä;
niiden osalta tämä kesä on ohi...

Luonnon kukkaset kukoistavat hetken, lakastuvat.
Jäävät muistoksi niiden mieleen, jotka ne ehtivät nähdä.
Onnekseni  sain tämän aamun oman hetken ja nämä hitaat jalat tänä aamuna. :)

Tulikin mieleen, että nyt on "elävän kasvikuvaston" aika.
Nyt pitäisi viedä lapset metsiin ja ojanvarsiin katsomaan "livenä" näitä tuttuja kukkijoita 
ja kertoa siellä niiden ja niihin liittviä tarinoita. 

Ihanaa sunnuntaita!
Kukkaisajatuksia ja nautinnollisia hetkiä luonnon helmassa!

-Kaisu-


29. toukokuuta 2015

Kesän kynnyksellä



Kesä. 
Se on tullut.
Lämpö ja luonnon vihreys.
Tuntuu,että tässä aivan pakahtuu odotuksen täyttymyksestä. :)

Eilinen kului suloisesti tuolla pihahommissa.
Kävin kukkatarhalla ja myyjän suosituksesta ostin Prinsessa Liljan, 
josta saattaisi hyvässä lykyssä olla iloa koko kesäksi.




Kirpputorin pihalla oli myynnissä kukantaimia
ja sieltä  löytyi valkokukkaista syysleimua sekä punalehtistä syysleimua, 
joka on minulle uusi tuttavuus.


Ja paikkansa saivat myös Keijunmekot. 
Ne ovat yli-ihania! Niin herkkiä nuo vaaleanpunaiset kukinnot; 
keijukaisten mekkoja tai hameita totta tosiaan! :)



Illan päälle käänsin vielä tuon pienen peltoseni 
ja mieheni laittoi sinne muutaman itäneen perunan uusien perunoiden toivossa.
 Minä kylvin lehtisalaatin ja auringonkukkien siemeniä. 
Takuuvarmaa kylvöä! :)



Se avautui 
äkkiä yllättäin
sen vihreän edessäin näin,
kotikoivikko
jälleen pukeutui
juhlakolttuunsa pystyssä päin.

~~~~~~~~~

Tämä on auvoista aikaa!
Luonto on pukeutunut juhla-asuunsa.
Joku on sen noin kauniisti sanoiksi pukenut!

Koululaiset kirmaavat kesälaitumille ja
nuoret viettävät elämänsä juhlahetkiä valmistuessaan ammattiin ja päästessään ylioppilaaksi.
Jokainen etappinsa saavuttanut on juhlansa ja onnittelunsa ansainnut. <3

Ihania juhlahetkiä teille kaikille,
joilla niitä on omassa perhepiirissä tai ystävienne kotona.


-Kaisu-





26. toukokuuta 2015

Luovuutta ja leikkiä

Kerta kerran jälkeen minua ilahduttaa ja sykähdyttää lasten leikki ja neuvokkuus.
On vain oltava aikaa ja tilaa sille leikinomaiselle touhuamiselle.

Joskus se järjestyy vahingossa...

Eilen illalla pikkupojilla oli tylsä ilta.
Heidän mielestään. 
Kännykät olivat ns. kanissa ja pelivuorojakaan ei herunut.
Aikansa osaansa surkuteltuaan ja tekemisen puutetta valiteltuaan 
kumpikin hävisivät omiin touhuihinsa.

Aamulla töihin lähtiessäni huomasin kuistilla "uuden mopon".
Se oli niitä eilisen illan tekosia. :)
Jälleen kerran totesin, että luovuus lähtee tylsyydestä.



Vanhan mopon osia ja pieni crossipyörä oli saatettu yhteen.
Siitä oli illan hyvä leikki tehty! :)
~~~~~~~~~~
Kännykät ja pelikoneet sitovat lastemme kädet ja ajatukset.
Ei tahdo olla enää aikaa lapsenomaiselle leikille ja luovuuden toteuttamiselle.

Joskus on hyvä laittaa kännykät hiljaiselle.
Joskus täytyy panna kännykät konkreettisesti pois, 
että malttavat olla päivittämättä pelejään ja vastaamatta jokaikiseen viestiin.

Kännykättömänä tai tietokoneettomana, pleikkarittomana päivänä
sisältä alkaa kummuta hyviä ideoita ja fyysistä touhuamista, 
kokeilevaa ja näkyvää tekemistä.
Sama koskee niin pieniä kuin isojakin! :)


Kuulema tuolla voi lapsenlapsetkin ajaa, kun istuinta laskee alas.
Niinpä.
Kiva mopoleikki on kesälapsia odottamassa.
Kiitos tympeän illan! :)
Kiitos tympeän äidin! :)

~~Kaisu~~

24. toukokuuta 2015

Lapsuusmuistojen äärellä

Kerroin teille jo vierailusta äitini luokse.
Sillä kerralla  kävin myös kotini naapurin pihapiirissä.

Se piha on muistojen, 
lapsuuteni vierailujen ja veden hakemisen  
sekä kesäisten uintireissujen paikka. 
Siinä pihassa kertovat omaa tarinaansa portaat, seinät ja  pumppukaivo.
Muistoja kielivät osaltaan myös maaston muodot ja järven selkä. <3

Viime syyskesällä tapasin talon lomalaisia tässä pihassa ja sain luvan käydä hakemassa vanhan ruusun juurta. Siinä talon nurkalla, ruusun äärellä  muistelin viime syksyistä hetkeä, jolloin tapasin minua yli neljänkymmentäviisi vuotta sitten hoitaneen kotiapulaisemme, jonka mummula tämä heidän nykyinen kesäpaikka on. Sain silloin käydä tämän vanhan tutun talon sisällä.


Tästä lapsuuden kodin naapurin pihapiiristä on jäljellä harmaantuneet, ajan työstämät puitteet, mutta seinät pitävät sisällään monia lämpimiä muistoja. Tässä talossa olen pienen tytön silmillä katsellut ympärilleni ja  mökin sisälle päästyäni monenlaiset lapsensilmäiset muistot ja tuokiokuvat heräsivät eloon. Ne saivat uusia mittasuhteita, uudenlaista ymmärrystä ja näkemystä. Pienen talon sisällä koin lämpimiä ailahduksia menneiden aikojen naapuriavusta, pyyteettömästä välittämisestä ja vieraanvaraisuudesta. Siellä on ollut aikuisilla aikaa kuunnella ja jututtaa pientä tyttöä.

Eniten huomasin kaipaavani sellaista nukenpäätä, joka oli ns. sivukaisen tai ruokakomeron ylähyllyllä. Se on jäänyt minun mieleeni lähtemättömästi. Liekö syynä ollut se erikoinen paikka missä tämä nuken pää oli vai sekö, että se oli siellä hyllyllä ilman vartaloa. Sain kuulla, että tästä päästä on tehty nukke ja se on nykyään Karjaalla. Sainkin myöhemmin  kuvan ko. nukesta ja tältä osin pienen lapsen huoli ja minun tärkeä muisto on tullut onnelliseen päätökseen. <3

 


Tästä pumppukaivosta kaivosta haettiin juomavesi kotiini 1970 -luvun alkuun saakka. Veden hakeminen oli päivittäin toistuva askare, jonka tekeminen onnistui minultakin. Pienten työtehtävien kautta vanhempani vastuuttivat kodin askareisiin ja olihan se veden hakeminen -niin kuin maidonkin hakeminen toisesta naapurista -aina yhdenlainen seikkailu.:)



Täällä naapurin  rannassa, kotijärven rannalla tulee mieleeni monia tuokiokuvia. Talvella kävimme täällä äitini kanssa viruttelemassa pyykkejä avannossa. Se kuulostaa kylmältä touhulta ja sitä se olikin!  Vaneripulkassa kuljetimme pyykkisaavia pitki rantapolkua  ja monesti se saavi kaatuikin, kun minä pikkuapulainen en saanut sitä pystyssä pidettyä!

Tässä laiturilla seistessäni ajatuksissani hiihdin pitkin jäistä, lumista järvenselkää tuonne kauempana näkyvään pieneen saareen, jossa laskin mäkeä - nykysilmin katsottuna mäen nyppylältä. Hyvä oli hiihtäjän silloin hiihdellä. Eväät maistuivat ja  järven selällä oli väljyyttä ja vapautta. Itsekseen hiihteleminen ei ollut ikävää, kun mukana oli mielikuvitus.

Kesällä hilppasin monta kertaa itsekseni tänne  rantaan uimaan. Rentukoita kasvoi veneväylässä. Aika on kullannut muistot; vesi oli arvatenkin lämmintä kuin linnunmaito ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. :)


Rantatörmällä muistan ja näen ns. sieluni silmin vanhan mustuneen saunan.  Ruostunut pata muistuttaa naapurin pyykkipäivästä; rannan tuntumassa naiset lämmittivät vettä padassa ja pesivät pyykkejä. Ne päivät näyttivät lapsen silmissä mukavilta kesähetkiltä, jolloin suvun naiset olivat koolla. Nyt kun mietin, niin on sekin työstä käynyt; kesähelteessä kuuman muuripadan äärellä pyykkejä pestä.



Aikaa on kulkenut tämän veneen ohitse. 
Aika on sekä patinoinut että kullannut lapsuuden leikin ja elämän sijoja. 
Muisteleminen on kuitenkin terveellistä ja terapeuttista. 
Se antaa uutta ymmärrystä eletylle ja koetulle. Näistä muisteloista saa peilauspintaa 
tämän päivän elämälle ja lastenkin kasvuympäristölle.


Tämä ovi kätkee minun lapsuuteni muistoja. 
Se kätkee ne pienen harmaan mökin sisälle 
ja minä kätken ne oman mieleni sopukoihin ja sydämeeni.



Toivon mukaan hakemani ruusu lähtee kasvamaan täällä meidän kodin pihapiirissä.
Se olisi niin ihana muiston säie sinne lapsuuden huolettomiin, kultaisiin päiviin.

Kaisu



21. toukokuuta 2015

Auringonpaistetta ja kukkapenkkien kuopsutusta

Tänään on ollut aivan ihanan aurinkoinen kevätpäivä.
Arvatenkin olen ollut ulkosalla. :)
Kuopsuttelin etupihan kukkapenkkiä ja istutin siihen kasvimaalla talvehtimassa olleet ruusut.

Perennat ovat hyvässä kasvussa ja  metsässä on valkoisenaan Ketunleivän kukkasia.
Kyllä mieli lepää tässä kevään tunnelmassa.



Istutin muutaman orvokin ja laitoin tämän keväiset äitienpäiväruusut isompiin ruukkuihin.
Ihanaa puuhaa!



Tänään en ole oikein keskittynyt tähän kodinhoitoon. :)
Riisipuuro tekeytyi itsekseen hellalla;
keitin riisit vedessä kypsiksi miedolla lämmöllä
ja viimeistelin ruokakermalla.
Ja sehän maistuu eittämättä hyvälle!

Uunissa on tulossa sitä Hurjan viljaisaa peltileipää iltapalalle.
Kyllä sen jälkeen uni maittaa niin äidille
 kuin myös jalkapalloilijoille, skeittaajille ja koeviikkolaiselle.
Ulkona touhuaminen antaa ruokahalua ja unta!
On tämä huikeaa aikaa!

Oikein ihania kevättunnelmia teille kaikille
toivotteleepi

Kaisu





16. toukokuuta 2015

Äidin luona lomasella


Lasteni tavanomaiset "Minä näin, minä näin!" -huudot kaikuivat korvissani, 
kun näin kotini mutkan takaa. 
Tällä kertaa olin  itsekseni  liikkeellä; 
matkalla omalle pikkulomaselle äitini luokse.


Kotisatamaan on aina ihanan tuttua ja turvallista palata. Äitini oli arvatenkin iloinen, kun  kerrankin tulin oikein ajan kanssa käymään, jopa pariksi yöksi kyläilemään. Eteisessä iski hetkeksi isän ikävä. Siihen ei ole vielä täysin tottunut, että hän ei ole enää toivottamassa meitä tervetulleeksi. Täällä kotona avautuu ymmärrys,  miten outoa äidin on yksin talostella, kun on 50 vuotta saanut rakkaansa kanssa jakaa ja rinnakkain kulkea. <3

Jo matkalla ajatukseni herkistyivät ja virittyivät tähän omaan aikaan, omien tärkeiden asioiden mieleenpalauttamiseen.  Jotenkin tässä viisikymppisenä suvun historia ja menneet asiat alkavat kiinnostaa ja nyt niistä kannattaa puhua ja kysellä, kun on eläviä historian kirjoja kertomassa. <3

Pari siskoakin tuli perjantaina iloksemme ja siivoilimme siinä yhdessä. Esineet ja asiat puhuivat jokaiselle omaa muistojen kieltänsä, toivat mieleen kullekkin erilaisia tunnelmia ja tapahtumia. Yksi asia ja esine on toiselle tärkeä, toiselle toinen. Siinä touhujen lomassa käytiin läpi elämän kirjoa, sen iloja ja suruja. Meillä oli aikaa  muistella ja käydä läpi elämää.

Viikonlopun keskusteluista puhutteli erityisesti äidin pyykin pesemisen haasteet silloin kun olimme pieniä. On siinä ollut äitillä hommaa! Kotini kaivossa oli nimittäin ruosteista vettä. Talvella äiti sulatti pyykkivettä lumesta muuripadassa tai kävi  viruttamassa pyykit avannolla. Kesällä hän keräsi sadevesiä ränneistä ja hyödynsi ne.

Muistan itsekin niistä pyykkipäivistä hajanaisia muistoja, kuten pikku pyykkärin muovipussiessun, Se tehtiin leikkaamalla muovikassista pohja pois. Kassi pujotettiin päälle ja kantorivat olivat hioina. Pyykkejä paineltiin pyykkipulikalla saaveissa ja virutusvesien välillä lingottiin  sellaisella pikkulingolla .
Lumen kantaminen muuripataan oli kovaa hommaa, sillä lunta piti olla paljon muuripadalliseen vettä. En muista äidin koskaan tuskaillen asiaa, vaan se oli luonnollinen osa meidän arkea. Näitä minä hänen kanssaan muistelin ja mietin, että on tämä pyykin pyörittäminenn aika helppoa hommaa nykyään.

Mielenkiintoista on mitä omaan mieleen on piirtynyt kodin arjesta ja kotiväen kanssa koetuista hetkistä ja tunnelmista. Ne ovat monta kertaa sellaisia asioita, joihin aikuiset eivät ole kiinnittäneet juurikaan huomiota.  Lapsen silmät tarkkaavat eri korkeudelta! Sen olen huomannut nyt omienikin kanssa. <3

Piipahdin siskoni kanssa kesämökilläkin. Laitoin kuvan lapsillenikin rannasta. Tyttäreni kirjoitti, että "mökillä paistoi aina aurinko ja vesi oli lämmintä!"  Niin minustakin! Sellaisia ne on ne rakkaat, lämpimät lapsuuden muistot.


Ihanan tuttua ja rakasta maisemaa katsellessa mietin ihmisen elämää; se on kuin pisara järvessä.  Äiti ja isä ovat tehneet paljon töitä tämän rakkaan kesäpaikankin kanssa. Nyt aika on kulkenut jo isän ohi eikä äiti osaa tänne yksin tulla. Niistä asioista on jäljellä muistona kätten työt, yhteisten hetkien muistot.

Jokainen me täällä teemme töitä neljän- ehkä viidenkymmenen vuoden ajan ja sitten  on uusien sukupolvien vuoro tarttua toimeen ja vaalia tehtyä työtä. Sukupolvet voivat oppia toisiltaan hyviä elämänohjeita ja työn tekemisen taitoa. Jokainen me täällä jätämme jäljen historiaan, jokainen olemme tärkeitä sukupolvien ketjussa.


Äiti laittoi kystä kyllä! 
Ihana oli istahtaa valmiille. 
Äidin herkuissa on rakkauden vahva sivumaku! <3
Sinne hän jäi portaille vilkuttamaan.
Vilkutti niin pitkään, kun kotisuoralta näin.
Yksin.
Minun rakas äitini. <3

Orvokit, esikot ja narsissit
keväisten päivien väripilkkuinaan.

.






13. toukokuuta 2015

Gluteenittomia verilättyjä

Joskus tuntuu, että ruokalista toistaa itseään ja siihen ei keksi mitään vaihtelua.
Tänään minulla teki mieli kotoisia verilättyjä.
Pakasteessa oli jemmassa veripullo.
Tein siitä gluteenittomia verilättyjä, 
jotta miehenikin voi niitä syödä.

Verilättyjen tekeminen on yllättävän näppärä homma. Pullon kyljessä on hyvä ohje.  


Käytin 4 dl Semperin karkeita jauhoja ohjeen ruisjauhojen sijasta. 
Sipuli antaa oivan maun. Tupperwaren pieni, tehokas silppuri tekee tasaista seosta. 
Sihtikurkuinkaan ei huomannut sipuleita lätyissä! :)



Juuri paistettu verilätty puolukkasurvoksen kanssa maistui niin hyvältä. 
Tästä annoksesta tuli kymmenen isoa lättyä. 
Samasta satsista tuli maistuvaista koko perheelle!

Näillä eväillä jaksetaan.
Ulkona tulee vettä kuin aisaa.
Tänään menee sisähommiksi.


11. toukokuuta 2015

Äitienpäiväajatuksia

Vietimme toukokuun toisen sunnuntain juhlaa leppoisan kotoisassa ja kiireettömässä tunnelmassa.
Viikko sitten vapun aikaan olivat perheelliset lapset  käymässä, 
joten olimme pikkuperheellä kotosalla. 

Onnen ja Ilon toivotuksia sateli ja minut ympäröi monenlaisten kukkasten kirjo. 
Minulla nimittäin sattuu olemaan syntymäpäiväkin tässä äitienpäivän aikaan. :)







Perheen pienimmäisen kortti hellytti minua erityisesti. 
Siinä oli sitä lapsenomaista rakkautta ja sydämeen sattuvaa tunteen syvyyttä, aitoutta. 
Ja kortti oli tehty kivalla tekniikalla. Siinä näkyy lapsen käden jälki ja kuuluu lapsen ääni! <3



Oli ihana aurinkopäivä. Nautimme isän ja poikien grillaamia herkkuja sekä tyttären tekemää salaattia tuolla takakuistilla. Aamupäivän kävelylenkki teki tehtävänsä ja ruoka maittoi, sanoin kakkukahvit.

Iltapäivällä mieheni houkutteli minut ulkoilureitille tarpomaan pitkin mäntykankaita ja peltojen reunoja. Siellä menimme mäkiä ylös, mäkiä alas. Mutkaisia polkuja pitkin, sivuuttelimme vesihötteikköjä lenkkareiden kastumista varoen, tasapainoilimme pitkospuilla ja ponnistelimme ohuttakin ohuemmassa hiekassa. Toistakymmentä kilometriä kävelimme, loppumatkasta hölkkäsimme. Olo oli väsyneen onnellinen yhteisestä matkasta, rauhallisesta luonnosta, luonnon kauneudesta.

Siinä peräkanaa kulkiessa ajatuksissani mittailin edellä kulkevaa miestäni; sitä, että hän ja meidän välinen rakkaus on mahdollistanut minun äitiyden. Ilman häntä ei olisi näitä lapsia, tätä äitiyttä ja äitiyden iloa. Sydämeni aivan läikkyi onnesta ja ilosta niitä pohtiessani. 
Minä olen hänen lastensa, meidän lastemme äiti! <3

Siinä kuljimme välillä vaitonaisina omissa ajatuksissa, välillä ajatuksia vaihtaen. Vetovastuu sujui sutjakasti ja matka taittui mukavasti. Mielessäni vertasin sitä kulkuamme tähän tavalliseen arkeen; siihen, miten tässäkin yhdessä mennään myötä- ja vastamäkeen, 
Välillä arki on niin mutkaista, ettei päämäärää näy. Välillä lastenkin kanssa on selkosta, suoraa, selvää reittiä ja välillä nousu on niin huimaa haasteiden kanssa, että heikompaa jo hirvittää. 
Vastamäen ja jyrkänteen jälkeen on yleensä loivaa laskua ja helppo hymyillä.

<3

Oli ihana äitienpäivä.
Perinteiset kuviot aamukahvien kera,
pienten pitkään piilotellut,  salaisuuksina säilyneet lahjat,
päätä pitempien poikien onnenrutistukset,
puhelut, viestit
kaksi vaaleanpunaista, herkkää pionia
tyttäreltä äidille.
Hyvää ruokaa, yhdessäoloa.
Täynnä tunnetta, että on rakastettu.
Ja saa rakastaa.

~~Kaisu~~



8. toukokuuta 2015

Elämän salaisuus - vaaleanpunaisissa ajatuksissa

Tänä aamuna sain työpaikalle ihanan elämän uutisen ja yllätyksen. <3
Nuoreen perheeseemme oli syntynyt tyttövauva.

"Tämä kangas,
jota nyt kudottiin,
se aikojen alussa luotiin.
Luoja tiesi jo aamussa aikojen
tämän lahjan syntymäajan,
myös päivien määrän, ajan..."
-Aaro Vatanen-

Pieni tyttö on liittynyt meidän perheeseen ja sukupolvien sydänten ketjuun.

Uusi elämä on aina ihme.
Lahja.



Tänä päivänä ovat omat äitiyden muistot nousseet mielen ja sydämen sopukoista.
Ajatukset ovat kulkeneet nuoren äidin rinnalle,
ja  pienen rusoposken luokse.


Nämä taidekortin tunnelmat hiipivät  mieleen täällä mummulassa.

Muutaman kerran olen jo tänään  kuunnellut tätä 
Cuulas trion laulamaa ihanan koskettavaa laulua 

Papastakin se on kaunis laulu. <3
Siihen on kiteytettynä kaikki 
syntymän ilon ja onnen 
syvät tunteet ja ihanat muistot.

<3

Kevätsade tuo mukanaan kesän.
Kyyneleet sulattavat jään.
Sinä olet kaunis
kuin äsken syntynyt.
-Teuvo Aho-

~~Kaisu~~


5. toukokuuta 2015

Tavallinen arki on palannut taas kotiimme

Pienet lomalaiset ovat lähteneet äitinsä kanssa.
Talo oli hiljainen, kun palailimme kotia koulusta ja töistä.
Täällä on seisahtunut tunnelma viiden päivän vilinän ja vilskeen jälkeen.


Joskus olenkin sanonut, että koti on välillä kuin juna-asema ja minä kuin asemanhoitaja. 
Nostan käteni tervehdykseen  ja vilkutan hyvästiksi.
Iloitsen saapuvista ja ikävöin lähteviä. <3
Aikataulu tuntuu liian nopealta; 
saapumis-ja lähtöaikojen välillä ei meinaa keretä tehdä mitään.
Ja kuitenkin aina jää kivoja muistoja näistä vierailuista.


Iloisen tytön kuva piristää päiviämme jääkaapin ovessa.


Lapsenlapset aloittavat varmaan öiden laskemisen seuraavaan tapaamiseen.
Niin minäkin...

<3

"Lähteneet.
Nyt tiedän,
miten lähellä he ovat."
Inkeri Karvonen

-Kaisu-




2. toukokuuta 2015

Puusavotassa työ sujui kuin leikki

Ihana toukokuinen aamu.
Savusaunapuiden tekeminen alkaa olla loppusuoralla ja 
tänään oli pientä väkeäkin mukana "rantteella".

Yhdessä tekeminen on kivaa;
työ ei maistu työltä,
se sujuu kuin leikki. <3




Lapset ja lapsenlapset iloitsevat tällaisesta erilaisesta päivästä,
oikean työn tekemisestä.
Välillä puut lentävät tiuhaan traktorin kärryyn,
välillä joku kiipeilee kyytiin, 
tasoittelee siellä puukasaa,
Puiden painoa punnitaan ja mitellään kuka jaksaa isoimman nakata reunan yli.
Joku tasapainottelee puukasan päällä,
pienin yrittää pysyä pystyssä maan kamaralla. <3
Papan pieni kirveskin tulee kokeiltua leppäpuun kuoreen.









Tyttölöiset erkanevat omiin touhuihinsa.
Tekevät rannalla keväiset leikkisalaattinsa.
Kiven kolosta löytävät kotipesän, kokoisensa.





Ilmassa on iloa, leikkiä ja työtä.
Energiaa purkautuu ja yhdessäolo maittaa.

Ja onhan työstä palkkakin.
Lauantaipussit odottavat kaupassa.
Sen varjolla jaksaa.
Ja mökillä lämmitetään taas jonakin päivänä  savusauna
ja muistellaan näitä puuhommia,
tätä päivää.
Yhdessätekemisen riemua.

~~Kaisu~~