12. tammikuuta 2015

Ristijäisten mustikkaherkku

Ristijäisissä oli  herkkuja sen seitsemää sorttia! <3
Toisen mummulan uusi huljakan pitkä pöytä notkui moninaisista herkuista
ja  ihanasti oli  huomioitu myös erikoisruokavaliot.
Kuvien ottaminen herkuista jäi vähän lapsipuolen asemaan, 
mutta muutama kuva kuitenkin tuli otettua.




Tämä kakku oli minun leipomaa näihin ristiäisiin.

 Mustikkaherkun ohje:

100 g margariinia
2,5 dl vehnäjauhoa
0,75 dl sokeria 
1 tl leivinjauhoa
  • sekoitetaan ed.olevat ainekset keskenään
  • lisätään 0,5 dl kermaa
  • laitetaan irtopohjavuokaan, joka paperoitu
  • paistetaan 200 asteessa 10 min. 
Täyte:
  • 2 dl kermaa ja 1 tl vaniljasokeria vaahdotetaan
  • 1prk ranskankermaa ja 0,75 dl fariinisokeria vaahdotetaan
  • vaahdot yhdistetään
  • kaadetaan jäähtyneen pohjan päälle
 Kakun päälle:
  • jäisiä mustikoita -tai toki muitakin marjoja
  • 1-1,5 dl hyytelösokeria ja 2 dl vettä eli ohjeen mukaan
~~~~~~~~

Semperin karkeista jauhoista olen tehnyt gluteenittoman pohjan. 
Paistoaika oli ehkä 5 min. pitempi.
Tulee pehmeä hyvä pohja,
joka minusta se käy oikein hyvin kaikille herkuttelijoille!

~~~~~~~~

Tämä on kiva vaihtoehto hyytelökakuille.
Leivottava pohja on nopsa tehdä
ja fariinisokeri antaa tälle kakulle kivan pehmeän maun.

Mustikkaherkku ei moiti pakastamista! 
Otan  renkaan irti ja pakastan kakun irtopohjavuokan pohjan kanssa.
Pistän pussiin vasta jäisenä.
Jäisestä kakusta lähtee paperi siten helposti pois, 
kun otat sulamaan ja laitat tarjolle.

Herkkuhetkiä sinullekin tämän ystävältäni saamani ohjeen myötä!

Kaisu






2 kommenttia:

  1. Mustikkaherkku menee kokeiluun viikonloppuna ja otetaan ehdottomasti kevään lakkiaisjuhliin gluteenittomana mukaan. Tytär kun haluaa kakkupöydän, jossa on paljon erilaisia kakkuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! :) Toivottavasti tykästytte tähän herkkuun! :)

      Poista