27. elokuuta 2014

Leikin paikka

Kun hankimme tämän paikan, yksi tärkeä lähtökohta oli saada tilaa lasten leikeille ja mahdollisuus erilaisiin elämyksiin. Kaupunkikotimme on ihanalla paikalla; se rajoittuu kolmelta sivulta puistoon. Kotona on  myös luonto lähellä ja omalla tapaa vapauden tunnettakin. Täällä kuitenkin on erilainen rauha ja tekemisen vapaus.

Vaaleanpunainen mökki oli täällä jo tullessamme. Se on ollut aikanaan talon tyttären  kesäloma-ajan majapaikka. Sittemmin se oli vanhimman tyttäremme "neidonkammari" ja nykyään uudella paikallaan lasten leikkimökki.


 Pappa teki tänä kesänä leikkimökkiin uuden kuistin ennen lastenlasten serkkuleiriä.


Täällä kiehuu leikisti puuro!

Pikku tytöt ovat olleet aivan onnessaan suodattaessaan kahvia kahvinkeittimellä ja tehdessään hiekkamuffinsseja uuniin paistumaan. Mökissä on kahviteltu posliinikupeista ja syöty ihania sireeninlehti -leivoksia. Papalle on löytynyt gluteenitonta kahvileipääkin! Välillä on pikkuinen käsi tarttunut toimeen ja leikki-imuroinut tai ihan oikeasti tiskannut astioita.
On ollut ihana katsoa, miten pienet touhuavat kuten heidän vanhempansa -ja isovanhempansa. <3




Leikkimökissä on paljon  kierrätystavaraa ja oikeita astioita.


Navettaan siivosimme nuorimman tyttäreni kanssa hevostallin.


 Isommassa hevosessa on kottikärryn renkaat, joilla hevosta voi liikutella.
 "Ratsastamaan" pääsee oikean satúlan kanssa.


Pienemmän hevosen pilttuu on navettakeittiön muuripadan vieressä!


Ikkunan takana ruoho on vihreämpää! 

Talon menneen perinteen mukaan tänne kuuluu yksi lasten lempileikeistä  eli kauppaleikki, joka on ns. kauppapuodissa.


Kierrätyskeskuksesta ostamani kassakone 
ja nykyaikainen näppäimistö rintarinnan tiskillä. 


Naulakoissa ja hengareissa roikkuu vaatteita roolileikkeihin...  


...ja kenkätelineessä kenkiä joka lähtöön. :)
Mökin varakengät löytyy täältä kauppaleikistä.


Joku on shoppaillut oikein olan takaa! ;)

<3  <3
Lapsen läheisyys
puuhakkaat pienet sormet:
Niin paljon innostusta,
elämänriemun ruusut poskipäillä.
Ota talteen arkipäivän onni.
<3  <3

Ihanasti Maria Ahlstedt on kirjoittanut tuon ajatuksen.  Täällä on ollut aikaa katsella ja iloita pienten ja isompien leikistä. Leikistä, joka kumpuaa ja versoaa mielikuvituksen ja  lapsen elämän kokemusten pohjalta. 

Ohikiitäviä ovat leikin ajat ja leikkiin antautuminen.
Kukin vuorollaan näillä leikin paikoilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti